Israelin oli määrä vetää joukkonsa pois Libanonista tiistaihin mennessä.
Israelin asevoimat kertoi maanantaina aikovansa jättää joukkojaan viiteen kohteeseen Libanonissa tiistaisen vetäytymismääräpäivän jälkeen. Vetäytyminen on osa Israelin ja Hizbollahin aseleposopimusta. Molemmat osapuolet ovat syyttäneet toisiaan aselevon rikkomisesta.
Marraskuussa solmitun aseleposopimuksen mukaan israelilaisjoukkojen oli määrä vetäytyä tammikuussa Libanonista. Määräpäivää lykättiin helmikuun 18. päivään.
Sopimus velvoittaa myös Libanonin asevoimia huolehtimaan siitä, että Hizbollah vetäytyy Etelä-Libanonista Litanijoen pohjoispuolelle.
Israelin asevoimien tiedottajan Nadav Shoshanin mukaan joukkoja jää väliaikaisesti Libanoniin, kunnes Libanonin asevoimat pystyy täysin toteuttamaan sopimusehdot.
Israel jatkoi maanantaina myös iskujaan Libanonissa. Israelin asevoimien mukaan sen maanantaisessa iskussa Libanonin Sidoniin kuoli yksi äärijärjestö Hamasin sotilasjohtajista.
Netanjahu sitoutunut Trumpin Gaza-suunnitelmaan
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi maanantaina olevansa sitoutunut Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin Gaza-suunnitelmaan.
Trump on ehdottanut palestiinalaisten siirtoa pois Gazan kaistan raivaamisen ja jälleenrakennuksen ajaksi. Yksi osa Trumpin suunnitelmaa olisi se, etteivät Gazasta Egyptiin ja Jordaniaan siirretyt palestiinalaiset mahdollisesti saisi enää palata takaisin Gazaan.
