WHO:n pääjohtajan mukaan Israelin evakuointikäsky Deir al-Balahin alueella on ajanut Gazan terveydenhuoltojärjestelmää lähemmäs romahtamista.
Israel hyökkäsi maanantaina YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n henkilöstön asuintiloihin Gazan keskiosassa sijaitsevassa Deir al-Balahissa. Asiasta kertoo WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus X-viestipalvelussa.
Asuintiloissa oli ollut WHO:n työntekijöiden lisäksi heidän perheenjäseniään.
Lue myös: Yli 20 maata vaatii Gazan sodan loppumista – myös Suomi mukana yhteislausunnossa
Tedros kertoo, että israelilaisjoukot tunkeutuivat asuintiloihin, mikä pakotti tiloissa majoittuneet naiset ja lapset evakuoitumaan kohti al-Mawasia keskellä aktiivisia sotatoimia. Miespuolisten työntekijöiden ja perheenjäsenten kädet sidottiin, heidät riisuttiin ja heitä kuulusteltiin.
Tedrosin mukaan Israelin asevoimat otti kiinni kaksi WHO:n työntekijää ja kaksi järjestön työntekijöiden perheenjäsentä. Kiinni otetuista kolme vapautettiin myöhemmin, mutta yksi työntekijöistä jäi edelleen Israelin haltuun.
WHO:n työntekijöitä ja heidän perheenjäseniään oli Tedrosin mukaan evakuoitu järjestön toimistoon heti, kun se oli mahdollista.
Tedrosin mukaan alueella sijaitseva WHO:n päävarasto niin ikään vaurioitui ja on poistettu käytöstä.
Israelin asevoimat antoi sunnuntaina kehotuksen poistua Deir al-Balahin alueelta ja teki maanantaina iskuja alueelle. YK:n hätäaputoimisto (OCHA) on arvioinut, että alueella oli evakuointikehotuksen antamisen aikaan 50 000–80 000 ihmistä.
