Israelilaiset ihmisoikeusjärjestöt sanovat, että Israel suorittaa kansanmurhaa Gazan kaistalla.
Yhteisen lausunnon asiasta antoivat ihmisoikeusjärjestö B'Tselem ja kansainvälisen Physicians for Human Rights -järjestön Israelin haara. Molemmat järjestöt julkaisivat maanantaina Israelin toimia tarkastelevat raportit.
– Mikään ei valmista sen tiedostamiseen, että olet osa kansanmurhaa tekevää yhteiskuntaa. Tämä on hyvin kivulias hetki meille, B'Tselemin toiminnanjohtaja Yuli Novak sanoi lehdistötilaisuudessa.
Lue myös: Ei herkille: Video näyttää Gazan karmean todellisuuden
Novak sanoi, että heillä on alueella asuvina ja todellisuutta todistavina israelilaisina ja palestiinalaisina velvollisuus puhua totta niin selkeästi kuin mahdollista.
– Israel tekee kansanmurhaa palestiinalaisia vastaan, hän totesi.
Järjestöt vaativat välittömiä toimia
Järjestöt kehottavat sekä israelilaisia että kansainvälistä yhteisöä välittömiin toimiin kansanmurhan lopettamiseksi.
Myös esimerkiksi YK:n erityiskomitea on arvioinut, että Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit. Israel on kiistänyt väitteet tiukasti ja sanonut, että sotatoimien tarkoituksena on äärijärjestö Hamasin tuhoaminen sekä äärijärjestön ottamien panttivankien saaminen takaisin Gazasta.
