Israelin euroviisuedustaja Eden Golan on julkaissut tänään torstaina sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän tanssi Suomen Käärijän kanssa euroviisujen alla Malmössä. Myöhemmin video poistettiin.
Eden Golan ja Käärijä revittelivät antaumuksellisesti Käärijän ikonisten tanssiliikkeiden tahtiin Golanin somessa jakamassa videopätkässä. Se oli kuvattu ilmeisesti viisupaikalla Ruotsin Malmössä.
Cha Cha Chan päätteeksi artistit kättelivät nauraen.
Video oli poistettu myöhemmin illalla.
Käärijä eli Jere Pöyhönen kertoi somepäivityksissään, että video oli julkaistu somessa ilman hänen lupaansa. Hän kertoo lisäksi pyytäneensä videon poistamista.
– Tapasin tänään sattumalta Israelin euroviisuedustajan ja meistä kuvattiin video. Se julkaistiin sosiaalisessa mediassa ilman lupaani, Käärijä kirjoitti Instagram-tilillään suomeksi ja englanniksi.
– Haluan selventää ja korostaa, ettei video ole minkäänlainen poliittinen kannanotto tai tuen osoitus.
Lue myös: Israelin euroviisuedustaja poisti yllättäen Käärijän kanssa kuvatun tanssivideon – näin suomalaistähti kommentoi
Israelin viisupaikka on herättänyt vastustusta
Israelin ja Golanin osallistuminen Euroviisuihin on herättänyt kiihkeitä tunteita Malmössä ja muuallakin Euroopassa.
Golanin voimaballadi Hurricane on muokattu versio liian poliittisena pidetystä kappaleesta . Alkuperäistä tekstiä pidettiin viittauksena Hamasin hyökkäykseen Israeliin.

