Huhut Suomessa opiskelevien venäläisnuorten pakkovärväyksistä ovat velloneet parin päivän ajan Itä-Lapissa ja Kainuussa. Alueen lukiot ovat tiedottaneet asiasta oppilalleen, mutta varmaa tietoa tapahtumista ei vielä ole.
Huhut Venäjällä tapahtuneista Suomessa opiskelevien venäläisnuorten pakkovärväyksistä tulivat suuremman yleisön tietoon, kun Lapin Kansa uutisoi asiasta.
Lehden mukaan kotiseudulleen torstaina tai perjantaina matkanneita opiskelijoita kuljettanut bussi olisi pysäytetty Kostamuksessa, ja opiskelijat komennettu toiseen bussiin. Tämän jälkeen heidät olisi viety värvättäväksi asevoimiin.
MTV Uutiset ei ole saanut tiedoille vahvistusta.
Tieto ei muuttanut syyslomasuunnitelmia
Rajan läheisyydessä olevien Sallan ja Posion lukiot tiedottivat huhuista oppilailleen perjantaina iltapäivällä. Molemmissa lukioissa on suuri määrä venäläisopiskelijoita.
Posion lukion 40:stä opiskelijasta lähes puolet eli 18 on venäläisiä. Sallassa tänä syksynä aloittaneesta 30:stä uudesta opiskelijasta 21 on Venäjältä.
– Emme tiedä alkuperäistä lähdettä näille huhuille. Kuulimme ne oppilaitosyhteistyöllä, kertoo Sallan lukion rehtori Marja Myllykangas.
Myllykankaan mukaan tieto tuli kolmen Itä-Lapin kunnan lukion yhteistyön kautta. MTV Uutiset ei ole tavoittanut Savukosken tai Posion lukion edustajia kommentoimaan asiaa.
Hautajärven mukaan Sallan lukio halusi tiedottaa asiasta opiskelijoilleen, koska nuoret joka tapauksessa kuulisivat asiasta jotain kautta. Hän uskoo ja toivoo, että huhut eivät pitäisi paikkaansa.
Asiasta kerrottiin oppilaille sekä tiedotteella että kasvokkain lukion kahdessa asuntolassa. Myllykankaan mukaan oppilaat saivat keskustella kansainvälisten asioiden koordinaattorin kanssa halutessaan. Lopulta kukaan ei muuttanut syyslomasuunnitelmiaan.
– Suurin osa oppilaistamme on kuitenkin alaikäisiä.

