Yleisurheilun supertähti Gianmarco Tamberi jäi korkeuden karsintaan kehnolla tuloksella 216. Sen jälkeen italialaiselta nähtiin tylyä käytöstä kulisseissa.
Huonosti menneen korkeuskarsinnan jälkeen italialaistähti käveli tylysti kaikkien toimittajien ohi sanomatta sanaakaan. Ainoa reaktio Tamberilta oli italian median suuntaan näytetty pään pudistus.
On ymmärrettävää, että urheilija on pettynyt epäonnistuneen suorituksen jälkeen, mutta pari kommenttia yhteisesti olisi vienyt häneltä vain muutaman minuutin.

Italilalainen hyppäsi korkeuskarsinnassa reisi tuettuna, mutta miehen kommenttien puuttuessa ei loukkaantumistakaan voi kuin spekuloida.
33-vuotias Tamberi on ollut tällä kaudella kuin varjo itsestään, ja hänen parhaansa tänä kesänä onkin vain 220. Hän pohti jopa Tokion MM-kisojen väliin jättämistä, mutta ilmestyi kuitenkin paikalle.
Hän on kertonut runblogin mukaan jatkavansa uraansa ainakin seuraaviin olympialaisiin asti.

