USA:n ja Ukrainan edustajat keskustelevat parhaillaan rauhansopimuksesta Sveitsissä. MTV Uutisten kirjeenvaihtajan mukaan valmista ei odoteta tulevan vielä tänään.
Yhdysvaltojen ulkoministerin Marco Rubion ja Ukrainan neuvotteludelegaation johtajan Andri Jermakin mukaan neuvottelut Yhdysvaltojen rauhanehdotuksesta ovat olleet erittäin tuottoisia ja edenneet hyvin Genevessä.
Jermakin mukaan neuvotteluissa ollaan etenemässä kohti oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Rubio puolestaan kuvaili tapaamista ehkä parhaaksi ja tuottoisammaksi koko prosessin aikana, mutta sanoi, että työtä on edelleen jäljellä.
Lue myös: Rubio neuvotteluista Ukrainan kanssa: "Paras päivä ja tapaaminen tähän asti" – MTV seuraa
Euroopan johtajilta vastaehdotus
Euroopan johtajat ovat laatineet oman rauhanehdotuksensa, josta on tihkunut tietoa julkisuuteen jo etukäteen.
Vastaehdotuksessa Ukrainalle vaaditaan muun muassa Naton artikla viiden mukaisia turvatakuita ja Venäjältä rahallisia korvauksia vahingoista. Lisäksi Ukraina lupaa pitää vaalit mahdollisimman pian rauhansopimuksen astuttua voimaan.Ukraina lupaa myös olla käyttämättä voimaa alueidensa takaisin ottamiseksi, ja pyytää, että aluekysymyksiä käsiteltäisiin neuvottelemalla nykyisten rintamalinjojen pohjalta.


