Jani Sievinen julkaisi harvinaisen kuvan tyttärestään ja kertoo heidän suhteensa vaikeasta alusta.
Ex-uimari Jani Sievinen, 51, julkaisi Instagramissa harvinaisen yhteiskuvan tyttärensä Alman kanssa. Hän kertoo, että he olivat olleet ensimmäistä kertaa yhdessä matkalla. Samalla hän paljastaa, että hän pääsi luomaan suhteen tyttäreensä vasta tämän ollessa 4-vuotias.
– Meidän alku oli hieman erilainen. Ei paljoa nähty hänen alkuvuosinaan. Ymmärrettävästi. Päätettiin aloittaa sitten kun aika on sopiva. Se aika tuli 4-vuotiaana. Juuri siitä johtuen meillä on erityinen side. On opittu suomalainen kulttuuri ja ennen kaikkea, kieli, Sievinen kertoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jani Sievisellä on kolme tytärtä, Felicia, Milla ja Alma, avioliitostaan Mari Samuelsenin kanssa.
Tyttäret muuttivat äitinsä kanssa tämän kotimaahan Norjaan, kun Sievinen ja Samuelsen erosivat vuonna 2014. Pari oli ollut yhdessä vuodesta 2006 lähtien.
Janilla on aiemmasta liitostaan myös pojat ja.

