Jare Tiihonen kertoo JHT – Missio vai mielenrauha -kirjassa, ettei halua koskaan muuttua westendiläiseksi.
Kesällä 2018 uransa Cheekinä lopettanut Jare Tiihonen avaa ajatuksiaan muun muassa menestyksestä kirjassa JHT – Missio vai mielenrauha (WSOY). Kirja julkaistiin 3. syyskuuta ja sen on kirjoittanut Oskari Saari.
Tiihonen asui kirjan kirjoittamisen hetkellä Espoon Westendin kaupunginosassa. Aki Linnanahde talk show'n -jakson mukaan hän ei kuitenkaan tätä nykyä enää asu siellä.
Kirjassa Tiihonen kertoo, ettei juurikaan pidä Westendissä asuvista ihmisistä.
– Sivumennen sanoen en ole ikinä kohdannut yhtä paljon kanki perseessä olevaa porukkaa kuin täällä. On tietenkin hyviäkin tyyppejä, mutta en ole koskaan nähnyt näin paljon tällaista jengiä missään muualla. Mitä laumasieluisuuteen tulee, Westendissä näkee lähestulkoon pelkkiä Porscheja, Tiihonen sanailee kirjassa.
Hän pitää Porscheja ”oikein hyvinä autoina”, muttei voisi ikinä asua Westendissä ja ajaa sellaisella.

