Näyttelijä Jarkko Niemi ja tähtiopettaja Kia Lehmuskoski keskeyttivät Tanssii Tähtien Kanssa -matkansa 13. marraskuuta.
Näyttelijä Jarkko Niemi kertoi 13. marraskuuta päätöksestään jättäytyä pois Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta terveydellisistä syistä. Niemi tanssi TTK:ssa tähtiopettajanaan Kia Lehmuskoski.
Edellisviikolla Niemi sairastui flunssaan, joka vaikutti merkitsevällä tavalla hänen tanssiharjoituksiinsa. Loppuviikosta olo parani ja Niemi pystyi palaamaan tanssisalille, mutta sunnuntai-illan lähetyksessä hänen vointinsa huonontui jälleen. Lääkäri määräsi hänelle maanantaina ainakin viikon mittaisen liikuntakiellon.
Tällä hetkellä Niemi ottaa rauhassa ja lepää.
– Ihan hyvä vointi, kun olen paikoillaan ja katson sohvalta telkkaria ja hengittelen. Lääkäri kielsi kaikki fyysiset ponnistelut ja kaiken, mikä hengästyttää. Viimeksi hengästyin roskien viemisestä, Niemi kertoi Huomenta Suomessa 14. marraskuuta.
– Totta kai tanssien keskeyttäminen harmitti. On päästy näin pitkälle. Mutta kun lääkäri sanoo noin, niin ei siinä ole kahta sanaa. Sunnuntaina tunsin, kuinka oli vaikea hengittää ja rintaa puristi. Kia oli huolissaan. Harmittaa, mutta vitsi, miten pitkälle päästiin, Niemi jatkoi.

