Jarkko Tamminen paljastaa MTV Uutisille, että yritti tarkoituksella saada Masked Singer -panelistit uskomaan, että Hiirulainen on nainen.
Masked Singer Suomi -ohjelma huipentui lauantai-iltana finaaliin. Panelisteista etenkin Janne Kataja häkeltyi, kuin toiseksi tullut Hiirulainen paljastui hänen hyväksi ystäväkseen Jarkko Tammiseksi.
– Yllätyin, että se oli Janne, joka ensimmäisenä alkoi minua epäillä. Ajattelin, että Maria Veitola on sellainen salapoliisi, joka keksii ensimmäisenä, Tamminen kertoi sunnuntaina pahimman pölyn laskeuduttua MTV Uutisille.
LUE MYÖS: Hän tuli toiseksi Masked Singer -kilpailussa! Janne Kataja ei tunnistanut läheistä ystäväänsä maskin takaa
Moni panelisteista veikkasi pitkin kautta Hiirulaista naiseksi. Taitavaksi imitaattoriksi tiedetty Tamminen paljasti sunnuntain haastattelussa, että tämä oli tietoinen veto.
– Idea tuli tuotannolta: Mitä jos mies lähtisi esittämään naista? Ensin mietin, että eihän kukaan tiedä mun omaakaan lauluääntä, kertoo Tamminen, jonka mukaan tuotannon toive vaikutti todella paljon hahmon biisivalintoihin.
Lopulta hän kuitenkin suostui. Kun tuotanto vielä ehdotti, että hahmo voisi olla hiiri, Tamminen innostui.

