Olet mitä syöt -ohjelmassa päästään kurkistamaan Jasmine Pajarin ja Hjallis Harkimon purjehdusreissulle Karibian merellä.
Olet mitä syöt -ohjelmassa seurataan torstaina 22. tammikuuta MTV3-kanavalla nähtävässä jaksossa Jasmine Pajarin elämää ja hänen elintapojaan. Hän myöntää välillä jättävänsä väliin aterioita kiireen vuoksi. Lisäksi hänen paheenaan on kofeiini, jota hän nauttii sekä kahvin että energiajuomien muodossa.
Yrittäjäperheestä lähtöisin oleva 36-vuotias Jasmine Pajari toimii itsekin yrittäjänä. Aktiivisen naisen arkeen kuuluu juontajan ja tuottajan töiden lisäksi paljon liikuntaa. Hän onkin voittanut räpyläuinnin SM-kultaa.
Tällä hetkellä Pajari asuu Helsingissä yhdessä puolisonsa Hjallis Harkimon kanssa.
Pajari saa Pippa Laukalta haasteeksi kokeilla erilaisia liikuntalajeja ja yksi niistä on purjehtiminen. Pajari lähtee yhdessä Hjalliksen kanssa Karibian merelle purjehtimaan. Kaksikko joutuu aallokkoon eikä merisairaudelta voi välttyä.
– Ensimmäiset kaksi päivää olivat ihan hirveitä. Oli ihan todella kova aallokko. Itse otin pahoinvointilääkkeen, mutta siitä huolimatta voin pahoin. Hjallis, joka on omien sanojensa mukaan ollut vain muutaman kerran merisairas, oksenteli tuolla ainakin pari-kolme kertaa yli laidan, Pajari kertoo.
Lue lisää: Jasmine Pajari purjehti viikon Hjallis-rakkaansa kanssa Karibialla
Hjallis kehuu Pajaria hyväksi ruorimieheksi. Pajari oli ottanut ohjat käsiinsä yöllä, kun Hjallis oli nukkunut.
