Jessica sai kaksi lastaan makaamaan hiljaa paikallaan ennen nukkumaanmenoaikaa ja nousi välittömästi nettivanhempien kuningattareksi.
Jessica D'Entremontista tuli kaikkien nukkuma-aikaa inhoavien vanhempien sankari, kun hän jakoi netissä nerokkaan yöpukukikkansa.
Jessicalla on kaksi lasta, 3-vuotias Hannelore ja 4-vuotias Emma. Nainen on keksinyt tavan saada lapsensa odottamaan hiljaa ennen sänkyyn menoa.
– Etsitkö tapaa pitää lapsesi paikallaan? Osta heille pimeässä hohtavat pyjamat. Kerro, että heidän pitää maata hyvin hiljaa paikallaan valon alla, jotta pyjamat "latautuvat", Jessica kuvasi ideaansa.
Oheen hän liitti kuvan kahdesta lapsestaan, jotka makaavat pyjamissaan huoneensa lattialla.
– Sori, mutta en ole edes pahoillani.
Vei idean vielä pidemmälle
Pyjamissa on kuvioita, jotka hohtavat pimeässä, jos ne altistuvat ensin valolle. Jessica kertoi myöhemmin, että osasi ennakoida lasten epäilevän hänen kertomustaan yöpaitojen toimintaperiaatteista.
– Laajentaakseni tätä huijausta olen alkanut panna pyjamat vetolaatikkoon, kun lapset pukeutuvat aamulla. Kun pyjamat eivät altistu valolle koko päivänä, ne himmenevät eivätkä enää hohda pimeässä, Jessica kuvailee.
– Lapset yrittivät eilen illalla panna tarinani koetukselle ennen kuin menivät taas makaamaan. Näin lisävahvistin tarvetta maata hiljaa valon alla ennen nukkumaanmenoa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
