Helsingin kokoomus on julkaissut eduskuntavaaliehdokkaitaan ja joukosta löytyy myös Hjallis ja Leena Harkimon poika Joel Harkimo.
Joel Harkimo, 25, aikoo ensi keväänä pyrkiä eduskuntaan Helsingin kokoomuksen listoilta. Joel on liikemies Hjallis Harkimon ja kansanedustaja Leena Harkimon esikoinen.
– Tämä on ollut tosi kauan unelmani. Olen koko ikäni kuvitellut, että minusta tulee yrittäjä tai poliitikko. Vajaa pari vuotta sitten päätin, että lähden hakemaan eduskuntaan, Joel kertoo.

Isänsä jalanjäljissä yritysmaailmassa astellut Joel seuraa nyt puolestaan äitinsä esimerkkiä. Leena Harkimo on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 1999. Ymmärrettävästi äidin työn seuraaminen on lisännyt kiinnostusta.
– Äiti on vaikuttanut päätökseen, sillä sitä kautta kiinnostuin politiikasta. Ihan pikkukundina se lähti, olen kuitenkin viettänyt pienenä aika paljon aikaa eduskunnassa.
– Olen jutellut paljon äidin kanssa ja hän on ollut tukena. Äiti on ollut minulle tukipilari, hän on antanut vinkkejä ja neuvoja.

