Johanna (nimi muutettu) opiskeli vuosikymmenen alussa toimintaterapeutiksi ja haki mukaan Veijo Baltzarin Aleksanterinteatterissa järjestettyyn produktioon. Myös hän kertoo todistaneensa taiteilijapersoonan erikoisia näyttelijämetodeja.
– Meille sanottiin, että kyseessä oli ensimmäinen näytelmä, jossa Veijo halusi olla itse esillä lavalla. Sitä ennen hän oli käsikirjoittanut tai ohjannut. Näin hän ainakin meille kertoi, Johanna sanoo nyt MTV Uutisille.
– Meillä oli iso ryhmä, jossa oli pääosin nuoria naisia. Mukana oli myös kaksi miestä ja Veijon kaksi aikuista lähipiirin naista, jotka asuivat hänen kanssaan.
Lue myös: Kilpailuttamista, häipäisyä, valehtelua ja avointa seksismiä – Parikymppinen näyttelijä Veijo Baltzarin metodeista: "Itselleni jäi määrittelemättömän outo ja nöyryytetty olo"
"Veijo rankaisi minua"
Johanna kertoo, että Baltzarilla oli tapana luvata ja ottaa pois.
– Roolini oli ryhmässä tanssiminen ja minun piti saada myös oma soololaulu, mutta en saanut sitä, koska Veijo rankaisi minua.
Johanna muistelee MTV Uutisten haastattelussa, että hänellä oli koulutöitä ja myös työharjoittelu vähensi teatteriharrastuksen parissa vietettyjä tunteja.
– Veijo vaati, että teatterissa asuttiin 8-12 tuntia. Joskus treenipäivien tuli olla näin pitkiä, koska se oli normaalia hänen mukaansa teatterialalla.
– Kun sanoin, etten pystynyt asumaan teatterilla 12 tuntia, hän otti soolon pois. Minulle hän ei puhunut mitään, mutta seuraavissa harjoituksissa olikin valittu joku toinen tyttö.
Lue myös: Poliisi: Baltzarin ihmiskauppakokonaisuudessa ei ole tullut ilmi seksuaalirikoksia – tutkinta aloitettiin vasta noin viikko sitten
Naisellinen pukeutuminen oli pakollista
Johanna oli tapahtuma-aikaan vähän päälle parikymppinen. Muiden haastateltujen tapaan hänkin korostaa pukeutumisen merkitystä Baltzarille.
