Teemu Selänne kertoo MTV Urheilulle, että hänen ryhmittymänsä olisi yhä valmis toteuttamaan Jokerien uutta tulemista. Kiekkolegenda koki Naurava Narri Oy:n kanssa viime vuonna "kovan pettymyksen".
Selänteen vetämä ostajaryhmä Naurava Narri Oy yritti viime vuonna auttaa Jokereita takaisin SM-liigaan. Ryhmittymä vetäytyi hankkeesta kuitenkin viime elokuussa kerrottuaan Jokerien nimen ja logon omistaneen Helsingin Jokerit ry:n päättäneen lopettaa neuvottelut.
Käänteet Jokerien vaiheilla ovat jatkuneet sittemmin epämääräisinä ja hämmentävinä. Jääkiekkoliiton hallituksen oli määrä käsitellä paluuta miesten edustuskiekkoon puuhanneen Team Jokerit Oy:n sarjapaikkahakemusta Mestikseen tammikuussa, mutta se jätettiin käsittelemättä Jokerien pyynnöstä.
Team Jokerit Oy:n toimitusjohtajaksi kaavailtu Jarmo Koskinen kertoi Jokerien halunneen edelleen hioa sitä. Team Jokerit Oy:n ainoaksi omistajaksi oli kirjattu Joel Harkimo.
Jokerien halutessa pelata Mestistä ensi kaudella sen on jätettävä lisenssihakemus 31. maaliskuuta ja sitä ennen sen on jo saatava liittohallituksen myöntämä sarjapaikka.
"Tarvittaessa löytyy vielä sama ryhmä"
Selänne kiteyttää sanoillaan varmasti monien suomalaisten tuntemukset Jokerien tuoreesta projektista.
– Ei se ole hirveän hyvältä näyttänyt, mutta toivotaan parasta, kiekkolegenda sanoi perjantai-iltana Rovaniemellä.


