Valtava määrä suomalaisia kärsii home- ja sisäilmaongelmista päivittäin. Joni Lappalainen on heistä ensimmäinen, joka on nostanut asiasta homekoulua vastaan oikeusjutun.
Lappalainen on vakuuttunut, että hänen samanaikaisesti puhenneet sairautensa johtuvat homeesta ja hän on valmis selvittämään asiaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa asti.
Home- ja kosteusvaurioille altistuu päivittäin jopa 800 000 ihmistä, joista 100 000–200 000 on lapsia ja nuoria. Kymmenen prosenttia lapsista on tällä hetkellä väistötiloissa. Se on valtava määrä.
Homeongelmista puhutaan jatkuvasti ja ministeriöt, puolueet ja THL ovat julkaisseet monia raportteja siitä, miten ongelmaan voisi puuttua ja miten sitä voisi jatkossa ehkäistä.
Terveytensä homealtistuksen vuoksi menettänyt Joni Lappalainen sai tarpeekseen siitä, ettei kukaan tunnu ottavan vastuuta ongelmasta. Hän on kannellut Suomen valtiosta ja julkisten rakennusten tilasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti.
– Jonkun täytyy olla se, joka uskaltaa ottaa tämän kissan pöydälle, Lappalainen sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Koulussa outoja oireita
Lappalaisesta tuli asian esitaistelija, kun hän aloitti syksyllä vuonna 2012 opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.
Ensimmäisten viikkojen jälkeen hän alkoi saada oireita: nuhaa, päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia ja nivelkipuja. Migreeni alkoi vaivata yhä useammin, valot välkkyivät silmissä.

Tilanne oli Lappalaiselle outo, sillä hän oli aiemmin ollut hyvin terve.
– Kun menin korkeakoulun terveydenhuoltoon kertomaan oireistani, välkkyvistä valoista, jatkuvista suonenvedoista, lihaskrampeista ja migreenin muuttumisesta krooniseksi, he ajattelivat sen olevan psyykkistä.
