Jonna Tervomaa kertoi, että hänet on kutsuttu Vain elämää -ohjelmaan useamman kerran aikaisemmin. Päätökseen lähteä vihdoin mukaan vaikuttivat keikkakansan hämmentyneet reaktiot.
Vain elämää -ohjelma kokoaa jälleen kahdeksan suomalaisten rakastamaa artistia Hirvensalmen Satulinnaan, jossa nämä kertovat tarinoita elämästään ja versioivat toistensa kappaleita. Yksi ohjelman uudella kaudella nähtävistä muusikoista on Jonna Tervomaa.
Tervomaa kertoi Vain elämää -lehdistötilaisuudessa MTV Uutisille, että häntä on kysytty ohjelmaan useasti aiemminkin, mutta hän on aina kieltäytynyt kutsusta. Osallistumispäätöstä piti muusikon mukaan punnita tälläkin kertaa.
Lue myös: Käärijä puhuu sairaudestaan avoimesti auttaakseen edes yhtä ihmistä: "Noista asioista ei voi ikinä puhua liikaa"
Yksi merkittävä syy sille, miksi Tervomaa päätti lopulta lähteä mukaan ohjelmaan, oli ihmisten yllättyneet reaktiot, kun nämä saapuivat hänen keikoilleen.

