Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on tehnyt ensimmäisen julkisen esiintymisensä noin kolmeen viikkoon, kertoo Pohjois-Korean oma uutistoimisto KCNA.
Valtion hallinnassa olevan uutistoimiston mukaan Kim vieraili lannoitetehtaan avajaisissa perjantaina.
Huhut Kimin terveydentilasta ovat velloneet maailmalla viime viikkoina.
Eteläkorealaisen Pohjois-Koreaa seuraavan Daily NK -sivuston tietojen mukaan Kimille olisi tehty sydänleikkaus 12. huhtikuuta. Tämän jälkeen Kimin huhuttiin jopa kuolleen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lue myös: Tältä näyttää Kim Jong-unin sisko – hän voi olla Pohjois-Korean seuraava hallitsija
Spekulaatiot yltyivät, kun Kimiä ei näkynyt hänen isoisänsä, Pohjois-Korean ensimmäisen johtajan Kim Il-sungin syntymäpäivän juhlinnassa 15. huhtikuuta. Se on Pohjois-Koreassa tärkeä juhlapäivä.
Kim oli edellisen kerran julkisuudessa 11. huhtikuuta.
Koska kaikki valta on Pohjois-Koreassa keskitetty Kimille, hänen terveydentilallaan on suuri merkitys maan tulevaisuuden kannalta.
Kimin syntymävuodesta ei ole vedenpitävää tietoa, mutta hän on syntynyt 1980-luvun alkuvuosina.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
