56-vuotiaana menehtyneen taiteilija Jope Ruonansuun kunniaksi järjestettävän Aatteleppa Jope -muistokonsertin on suunniteltu tapahtuvan 19. syyskuuta Lahdessa.
Viihdetaiteilija Jope Ruonansuun muistolle suunnitellaan 19. syyskuuta järjestettävää muistokonserttia, jonka on määrä toteutua Lahdessa sijaitsevassa Ace Cafessa. Muistokonsertista uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Ruonansuu menehtyi lauantaina 18. heinäkuuta. Hän oli kuollessaan 56-vuotias. Ruonansuulta löydettiin ruokatorven syöpä vuonna 2018, minkä jälkeen hän ei enää esiintynyt julkisuudessa. Ruonansuun manageri Tapio Pieskä vahvisti kuoleman liittyneen Ruonansuun sairastamaan syöpään.
Aatteleppa Jope -muistokonserttia operoivat Ruonansuun läheiset ystävät Riku Routo, Markku "Mato" Valtonen sekä taiteilijan pitkäaikaisena managerina toiminut Tapio Pieskä. Routo kertoo MTV Uutisille, että Ruonansuu oli aktiivinen moottoripyöräharrastaja jolle Lahden moottoripyörämuseo ja sen yhteydessä toimivat tilat olivat tärkeitä paikkoja. Muistokonsertin tuotot menevät Ruonansuun omaisille.
– Kun katseli sitä touhua, kun Jope sairastui ja keikat hävisivät, mielestäni tämä on vähintä, mitä tässä voidaan tehdä. Teimme aika nopealla aikataululla tämmöisen tapahtuman, mihin myydään sitten lippuja ja me myös striimaamme sen, että kaikki näkevät sen, Routo kertoo.
– Tämä oli Jopelle tärkeä paikka. Jope kävi täällä jatkuvasti ja meillä oli kaikenlaisia suunnitelmia. Kun Jopelta ei enää ääntä lähtenyt, niin Jope suunnitteli meille tähän kaikkea kivaa, mitä sitten voisi tulevaisuudessa eläkepäivillä tässä touhuilla.
Routo ei vielä paljasta, ketä muistokonsertissa tullaan näkemään, mutta esiintyjät ovat miehen mukaan "Jopen hyviä ystäviä", joista osa lukeutuu Suomen kärkimuusikoihin. Kenellä vain on mahdollisuus päästä katsomaan konserttia paikan päälle, mutta yleisöön on kutsuttu myös henkilöitä, jotka vaikuttivat Ruonansuun omaan taiteeseen.
