Katupöly aiheuttaa joka kevät riesaa ja konkreettisia terveyshaittoja erityisesti kaupungeissa. Pölyjen putsaaminen katujen varsilta on niin ikään jokakeväinen toimenpide, mutta silti puhdistustöihin liittyvät ajoneuvojen siirtokehotukset pääsevät aina yllättämään autoilijoita.
Katujen putsaaminen talven jäljiltä on iso urakka, jonka suorittamista kuitenkin hankaloittavat väärin pysäköidyt ajoneuvot. Vaikka puhdistustöistä ja ajoneuvojen siirroista kerrotaan aina liikennemerkein ja monesti tiedotetaan myös muuta kautta, yllättyy osa autoilijoista putsausten käynnistyessä.
Pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalvelut -yksikön päällikkö Pauliina Sundqvist Helsingin kaupungilta kertoo MTV Uutisille, että puhdistustöiden tieltä on jouduttu siirtämään päivittäin jopa satoja väärin pysäköityjä autoja.
– Ajoneuvo siirretään joko samaan paikkaan tai lähelle sitä paikkaa, josta siirto alkoi, jotta siirrosta aiheutuisi mahdollisimman vähän vaivaa ajoneuvon omistajalle tai haltijalle sen löytämisessä, Sundqvist toteaa.
Lue myös: Kutisevatko silmät autossa? Yksi temppu voi helpottaa oireita
Mikäli ajoneuvoaan ei ole siirtänyt siirtokehotuskyltistä huolimatta pois puhdistustöiden tieltä, vaan se on hinattava pois, odottaa auton omistajaa tuntuva maksu.
Etu- tai takavetoisen henkilöauton, mopon tai moottoripyörän lähisiirto maksaa autoilijalle Helsingissä 74 euroa, jonka päälle lätkäistään vielä 21 euron siirtojärjestelykustannus. Nelivetoisen auton siirtäminen maksaa 99 euroa sekä siirtojärjestelykustannuksen.
"Saattavat ottaa äänekkäästi kantaa"
Tampereen kaupungin infrahallintapäällikkö Kimmo Myllynen sanoo, ettei autoja ole tänä keväänä jouduttu siirtämään sen enempää kuin aiempinakaan vuosina.
