Kotiteollisuudesta tuttu muusikko Jouni Hynynen kirjoittaa Facebookissa, miten hänen kohdallaan koko Vain Elämää -projekti kesti yli vuoden.
Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynynen avautuu Facebookissa siitä, miten hänen Vain elämää -ohjelman projekti kesti yli vuoden. Ohjelmaa kuvataan Hirvensalmella yhdeksän päivää.
Kesällä 2022 niin Nelosen Mikko Koivusipilä kuin CMX-yhtyeen A. W. Yrjänä houkuttelivat häntä ohjelmaan mukaan. Hän vastaili heille ympäripyöreästi, ja lopulta ollessaan pienessä maistissa Universalin syysjuhlissa lokakuussa 2022 Hynynen kertoo lyöneensä Koivusipilän kanssa kättä päälle.
Hynynen kuvailee julkaisussaan nukkuneensa sen jälkeen pari kuukautta todella huonosti, heränneensä öisin oksetuksen ja kauhun tunteeseen, koska mietti, mitä tulikaan luvattua.
Thaimaassa vuodenvaihteessa 2022–23 Hynynen kävi ystävänsä kanssa muiden samalle kaudelle osallistuvien tuotantoa läpi, jolloin viimein ymmärsi olevansa vaikeuksissa.
– Alkuvuodesta 2023 kävin levy-yhtiössä sopimassa käytännön hommista. Päätimme, että sovittaisin ja äänittäisin biisit, mitä ne sitten ikinä tulisivat olemaankaan, kanssa. Tämä päätös helpotti hieman. Mies on kuitenkin suhteellisen tuttu, Hynynen kirjoittaa.
