Luontokuvaaja Jouni Ruotsalainen sai tallennettua harvinaisen hetken, kun kuuden suden lauman liikkui pellolla varhain aamulla Varsinais-Suomessa.
Ruotsalainen kertoo MTV Uutisille, että videot on kuvattu hänen syyslomansa viimeisenä päivänä lokakuussa. Hän työskentelee rakennusalan opettajana, ja kuvaaminen tuo arkeen hyvää vastapainoa.
– Aamulla ennen auringon nousua kuvattu, hän sanoo.
Videolla sudet käyskentelevät pellolla ja sattuipa yksi lauman jäsenistä pysähtymään tarpeilleenkin kuvaamisen aikana. Katso lumoava video artikkelin alusta!
Lue myös: Toimi näin, jos kohtaat suurpedon
Kuuden suden lauma "ihan luomuna"
Turkulainen Ruotsalainen on harrastanut luontokuvausta noin viiden vuoden ajan ja kertoo ajaneensa autolla harrastuksen parissa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Suurin osa ajoreissuista ei tuota välttämättä yhtäkään valokuvaa.
Sutta hän on tavoitellut pitkään.
– Susi on ollut monta vuotta haaveena ja nyt tänä vuonna olen päässyt kuvaamaan yli kymmenen kertaa, hän kertoo.
Tällä kertaa hän onnistui tallentamaan ensimmäistä kertaa kuuden suden lauman.
– Yleensä ne on ollut yksittäisiä susia, mitä olen päässyt kuvaamaan, mutta nyt sattui olemaan tuommoinen kuuden suden lauma ensimmäisen kerran.
Lue myös: Hallitus esittää susien metsästyskiintiöksi ainakin 65:ttä sutta
Harvinainen kohtaaminen
– Tämä on aika harvinaista, sillä yleensä tämmöisiä pääsee kuvaamaan pelkästään maksullisista kojuista, mutta tämä on nyt ihan luomua niin sanotusti.
