Tuomitut eivät ole tyytyväisiä käräjäoikeuden tuomioon ja aikovat valittaa hovioikeuteen. Video näyttää, miten perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää sai kuulla joutuvansa ulos Provinssi-festivaaleilta Seinäjoella vuonna 2023.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää heitettiin ulos Provinssi-festivaaleilta Seinäjoelta vuonna 2023, kun festivaaliorganisaatio katsoi Mäenpään rikkoneen lausunnoillaan sopimusta festivaalin arvojen kunnioittamisesta. Mäenpää oli muiden Vaasan vaalipiirin kansanedustajien tapaan kutsuttu tapahtumaan kutsuvieraana, jolloin kutsun edellytyksenä on hyväksyä tapahtuman arvot.
Provinssi kuitenkin katsoi, että Mäenpää olisi toiminut mainittujen arvojen vastaisesti, kun tapahtumapäivänä Ilkka-Pohjalainen julkaisi hänen sukupuolen moninaisuuden opettamista koskevaa ohjeistusta kritisoivan kolumninsa.
Mäenpäälle oli lähetetty asiasta myös sähköposti, jossa kirjoitettiin, että kolumninsa perusteella Mäenpään arvot ja kirjoitukset ovat vahvasti ristiriidassa tapahtuman arvojen kanssa. Lopulta festivaaliorganisaatio löysi Mäenpään vaimoineen tapahtumasta ja tämä poistui festivaalilta.
Tapausta puitiin oikeudessa, jossa poistamispäätöksen tehneet miehet saivat tuomion syrjinnästä.
Lue myös: Oikeus: Provinssi syrji PS-kansanedustajaa peruessaan VIP-kutsun
"Perästä kuuluu", kansanedustaja lupasi
Oikeudella oli todisteena tapahtuneesta video, jossa tuomion saanut Provinssin entinen toimitusjohtaja Marko Kivelä ilmoittaa Mäenpäälle, että tämä ei kolumninsa perusteella noudata niitä arvoja, joihin on sitoutunut vip-kutsun saadessaan.
