Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi epäilee, että pääkaupunkiseudun tartuntapiikki on seurausta juhannusviikonlopun juhlinnasta.
– Veikkaan että tässä on erilaisten juhannusmernojen satoa. Samanlainen ilmiö nähtiin esimerkiksi vapun jälkeen, Mäkijärvi sanoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tänään, että Suomessa on tänään todettu 355 uutta koronatartuntaa, kun eilen luku oli vielä 219.
Lue myös: HUSin johtajaylilääkäri: Pääkaupunkiseudulle ei suunnitteilla uusia koronarajoituksia – Uudellamaalla parikymmentä uutta jatkotartuntaa
Tartuntojen määrä on kasvanut jyrkästi Pietarin EM-kisoista tuliaisina tulleiden koronatapausten takia.
Parin päivän sisällä tiedetään tarkemmin, miten juhannusviikonloppu on vaikuttanut tartuntojen määrän kasvuun.
Mäkijärven mukaan on vaikea sanoa, onko samanlaisia tartuntapiikkejä odotettavissa tulevina viikkoina.
– Kaikenlaisista kokoontumisista voi tulla tartuntoja, varsinkin jos unohdetaan koronaturvatoimet.
Mäkijärvi pitää ulkona järjestettyä tapahtumaa, jossa koronaohjeistuksia noudatetaan, yhä suhteellisen turvallisena.
– En minä lähtisi näitä heti kieltämään, mutta tätä epidemiatilannetta täytyy seurata tarkkaan. Jos tilanne alkaa systemaattisesti pahentua, rajoituksia täytyy harkita uudestaan.
Delta-variantti kasvattaa riskiä
Mäkijärven mukaan on ennenaikaista puhua vielä epidemian neljännestä tartunta-aallosta.
– Delta-virusmuunnos on ärhäkkä tartuttamaan ja sen kanssa saa olla kyllä todella varovainen.
