Suomen Jääkiekkoliitossa tehdään marraskuussa valtava päätös, kun Harri Nummela väistyy liiton puheenjohtajan paikalta. Pitkään maajoukkuetoiminnan ytimessä toiminut Jukka Jalonen lyö pöytään selvän näkemyksensä, minkälaisen johtajan Suomi-kiekko nyt tarvitsee.
LUE MYÖS: Jukka Jalonen teki valintansa, kuusi ensikertalaista mukana– tässä Leijonien joukkue Karjala-turnaukseen
Puheenjohtajan tehtävää Kalervo Kummolan jälkeen kahdeksan vuoden ajan hoitanut Nummela kertoi vetäytymispäätöksestään syyskuussa. Nummela hyppäsi pestiin lajipiirien ulkopuolelta. Hän on tehnyt pitkän uran OP-ryhmässä.
Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että entinen Leijonat-päävalmentaja, TPS:n hallituksessa viime vuodet työskennellyt Erkka Westerlund lähtee mukaan kilpaan puheenjohtajan tehtävästä.
IIHF:n hallituksen jäsen, kahden edelliskevään kotikisojen pääsihteeri Heikki Hietanen on toinen julkisuuteen noussut hakija. Hietanen vahvisti asian Ylelle.
Minkälaisen johtajan Jääkiekkoliitto tarvitsee? Katso Jukka Jalosen selvä näkemys pääkuvan videolta!
Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen esittää suoran näkemyksensä siitä, minkälainen ihminen kiekkoliiton johtoon tarvitaan.
– Haluaisin, että siihen valitaan kokenut kiekkoihminen, joka tietää vuosien takaa jo, että mitä suomalainen jääkiekko pitää sisällään, laajalla rintamalla, ihan junnupuoleen ja naisten kiekkoiluun asti, Jalonen sanoo.


