Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli tyytyväinen joukkojensa suoritukseen Venäjän EHT-turnauksessa. Ja miksipä ei olisi ollut, sillä kolmesta ottelusta mukaan tarttui kolme voittoa. Turnaus huipentui sunnuntaina, kun Suomi kaatoi isäntämaan Venäjän. Ottelussa nähtiin myös yksi todella kuohuttava käänne, kun Leijonat joutui oikeusmurhan kohteeksi.
RAPORTTI: Edes hävytön tuomaripäätös ei pysäyttänyt Leijonia – Sakari Manninen kaatoi Venäjän
Leijonien turnaus päättyi sunnuntain Venäjä-otteluun. Siinä Suomi oli kiinni voitossa jo varsinaisella peliajalla, kun Sakari Manninen ampui 2–1-osuman.
Venäjä tuli kuitenkin tasoihin – hyvin kyseenalaisella tavalla.
Ajassa 56.22 Venäjän puolustaja Slava Voinov ampui kiekon verkkoon. Samaan aikaan kun Voinovin laukaus lähti, Venäjän hyökkääjä Kirill Martshenko oli kirjaimellisesti Suomen maalivahdin Harri Säterin sylissä.
Tuomarit ehtivät jo ensin hylätä maalin. Pitkän tarkistelun jälkeen ilmoille lävähti hämmentävä tuomio: osuma hyväksyttiin.
LISÄÄ: Leijonien ottelussa käsittämätön tuomarifarssi – Venäjälle todella kyseenalainen tasoitusmaali
Se sai Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen raivon partaalle.
– En muista, että koska olisin nähnyt noin törkeää… miksi sitä sanoisi, päätöstä. Oikeusmurha. Eihän siinä olisi ollut mitään selittelemistä. ”Ei osunut kovin paljoa” tai jotain ihan huhhahhei-selityksiä sieltä tuli. Jos tuo ei ole maalivahdin häirintää, niin sitten ei ole mikään mukaan, Jalonen murisi MTV Urheilun haastattelussa.

