Tästä syystä kaupasta ostetut valmiit jääpalapussit kannattaa aina tarkistaa ennen käyttöä.
Julianne Voisin, 32, pelasti kaupasta ostamastaan jääpalapussista jäätyneen sammakon.
Moni olisi alkuun voinut kuvitella, että jääpalojen seassa kohmettunut vihertävä sammakko olisi kuollut. Maatilaa Yhdysvaltojen Louisianassa pitävä Julianne on kuitenkin tottunut eläintenpitoon ja niiden hoitoon.
Julianne vei pikkusammakon haalean veden alle. Hänen suureksi ilokseen vesi virvoitti kämmenelle mahtuvan sammakon.
– Niin sitä pitää. Elätkö sinä? Sinä elät, Julianne iloitsee kuvaamallaan videolla.
Lue myös: Sammakko piilotteli kalifornialaisnaisen jääkaapissa kahden päivän ajan – näin sille lopulta kävi
Ei ensimmäinen kerta
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän on pelastanut sammakon jääpalapussista.
– Jos saisin kymmensenttisen joka kerta, kun pelastan jäätyneen sammakon jääpalapussista, olisi minulla jo kaksi kymmensenttistä. Onhan tämä nyt outoa, että tämä on tapahtunut jo kahdesti, vai mitä? Julianne pohtii.
Hän julkaisi videon sammakon pelastusoperaatiosta Instagramissaan. Videota on katsottu yli 13 miljoonaa kertaa ja siitä ovat tykänneet monet julkisuuden hahmot, kuten laulaja Ariana Grande.
