Warner Bros. International Television Production Finland -tuotantoyhtiö toteaa Instagramissa julkaisemassaan lausunnossa, ettei nollatoleranssi toteutunut Julkkisselviytyjien kuvauksissa.
Muusikko Mira Luoti kertoo syyskuussa Ylellä julkaistavassa PMMP keikalla: Ei enää ikinä -dokumentissa joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhriksi tv-ohjelman kuvauksissa.
Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona 20. elokuuta, että kyseessä oli Nelosella vuonna 2017 esitetty Warnerin tuottama Julkkisselviytyjät-sarja. Nelonen Median televisiojohtaja Ville Toivonen vahvisti asian torstaina myös MTV Uutisille.
Nyt Warner Bros. International Television Production Finland -tuotantoyhtiö kommentoi asiaa Instagramissa. Tuotantoyhtiön Instagram-tilillä julkaistussa lausunnossa kerrotaan, että ohjelman kuvausten tapahtumia on käyty läpi Luodin ja ohjelman tuotantotiimin kanssa.
– Ohjelmatuotantojen turvallisuus on meille ehdottoman tärkeää ja meillä on kaikkeen sen vaarantavaan käytökseen nollatoleranssi. On nyt selvää, että Julkkisselviytyjien kuvauksissa nollatoleranssi ei toteutunut, lausunnossa sanotaan.
– Tuotannon turvallisuusjärjestelyistä huolimatta emme pystyneet takaamaan kaikkien osallistujien turvallisuutta emmekä tarjoamaan riittävää tukea siinä vaiheessa, kun tapahtumat alkoivat selvitä. Tässä epäonnistuimme vakavasti, pyydämme sitä anteeksi, teksti jatkuu.

