Porilaismiehen inhimillisestä unohduksesta on koitumassa kohtuuttoman suurelta kuulostavat seuraukset. Hän on valmis kantamaan vastuunsa ja maksamaan sanktiot, mutta ei aivan mihin tahansa hintaan.
Radiojuontaja Julle Kallio julkaisi Facebook-tilillään varoittavan esimerkin siitä, miten pieni inhimillinen unohdus voi johtaa täysin kohtuuttomiin seuraamuksiin.
Kallio kertoo ostaneensa moottoripyörän keväällä 2017 ja maksaneensa siihen vuodeksi vakuutuksen. Heinäkuun alussa – siis vain muutamaa kuukautta myöhemmin – pyörä kuitenkin vaihtui toiseen merkkiin ja malliin.
Hän ajoi prätkän kaverinsa luokse, jossa sitä laiteltiin hieman uuteen uskoon muun muassa tankkia maalaamalla ja sarvet vaihtamalla.
Samalla viikolla, kun media-alan porilainen monitoimimies Kallio oli hakenut pyörän, oli hänet omat syntymäpäivänsä, Pori Jazz -festarit, SuomiAreena ja hänen itsensä mukaan "aivan tolkuton kiire". Hänellä olisi ollut seitsemän vuorokautta aikaa ilmoittaa omistajanvaihdoksesta.
– Kaikessa kiireessä ja kesäkukkasten tuoksussa unohdin tyystin laittaa tämän vaihdossa saadun moottoripyörän nimiini, hän kirjoittaa.
Kallis virhe
Kallion mukaan virhe kävi ilmi vasta marraskuussa 2018, kun pyörä oli lähdössä uudelle omistajalle. Kallio nimittäin tarvitsi myyntivarmenteen, jotta uusi omistaja saisi pyörän nimiinsä.
Hän soitti Liikennevirastoon ja kertoi, että pyörä oli jäänyt laittamatta hänen nimiinsä ja ettei vakuutustakaan oltu hankittu. Kalliota luonnollisesti huoletti mahdolliset seuraamukset, mutta Liikennevirastosta todettiin, ettei tilanteesta tarvinnut olla huolissaan, vaan asia ratkeaisi ottamalla pyörälle nyt vakuutuksen, joka sitten katkeaa, kun uusi omistaja saa pyörän nimiinsä.
Liikennevirastosta vakuutettiin, että mitään seuraamuksia ei olisi luvassa. Toisin kuitenkin kävi.
Tammikuussa 2019 postiluukusta kolahti Liikennevakuutuskeskuksen lähettämä kirje:


