Rautatiealan unionissa ihmetellään, miksi junaliikenteen päiväksi lamauttanutta ja VR:lle miljoonatappiot aiheuttanutta ratavauriota alettiin tutkia vasta maanantaina. Sen mukaan veturinkuljettaja oli ilmoittanut viasta ensimmäisen kerran perjantaina. Väyläviraston mukaan kohta on kuitenkin eri kuin josta veturin aiheuttamat jäljet myöhemmin löytyivät.
VR kertoi maanantaina alkuillasta julkisuuteen, että junakalustojen pyörissä on havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia ja että kalustoa ja rataverkkoa aletaan tarkastaa.
Samalla se kertoi, että kaikki tiistain kaukojunavuorot perutaan.
VR:n ja Väyläviraston mukaan ratavaurio näytti syntyneen perjantaina.
Ensimmäinen havainto ongelmasta tehtiin VR:n mukaan kuitenkin vasta kaksi päivää myöhemmin sunnuntai-iltana, kun Oulusta Kajaanin kautta Helsinkiin tullut juna saapui varikolle ja sille tehtiin rutiinitarkastuksia. Sen jälkeen vaurioita havaittiin lisää.
Väylävirasto paikansi kiskovauriot tiistain vastaisena yönä Kouvola–Lahti-osuudella Niinimäen ja Mankalan väliltä pohjoiselta raiteelta.




