Mediahub
Pääradan liikenne on edelleen poikki Tampereen ja Toijalan välillä.
Siltatyötä tehdään Lempäälän Miemolassa. Tampereen ja Toijalan välisen ratasillan vaihtotyön piti olla valmis sunnuntaina kello kolmeen mennessä, mutta toisin kävi.
Finntraficin liikennepäällikkö Seppo Kari kertoi Uutisaamulle siltatyön viivästyneen vanhan sillan purkamisesta aiheutuneiden ongelmien takia.
– Vanha silta piti purkaa ennen uuden asentamista ja vanhan sillan purkutyössä tuli ongelmia. Sen takia ratatyö on viivästynyt.
Karin mukaan ratatyö saadaan viimeisimmän arvion mukaan valmiiksi kello 11 mennessä.
Viivästymisestä merkittävää haittaa matkustajille
Ratatyö vaikuttaa päärataa kulkeviin juniin. Päärataa kulkee esimerkiksi Oulu-Helsinki sekä Turku-Tampere väli.
VR arvioi aimmin, että yöjunat myöhästyvät 4-12 tuntia.



