Poliisi tiedotti tänään aloittaneensa esitutkinnan kunnianloukkausepäilystä, joka liittyy tiettävästi perussuomalaisten presidenttiehdokkaan, eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon tekemiin rikosilmoituksiin hänen kunniansa loukkaamisesta.
Halla-ahon tekemät rikosilmoitukset fasistiksi kutsumisesta ovat herättäneet kysymyksiä, sillä vuonna 2020 hän totesi Ilta-Sanomille, ettei aio tehdä nimittelystä rikosilmoituksia.
MTV Uutiset kysyi Halla-aholta, miksi hän muutti mielensä. Halla-aho on tehnyt rikosilmoituksen koomikko Iikka Kivestä ja Helsingin varavaltuutetusta Aino Tuomisesta (vihr.), jotka ovat nimittäneet häntä fasistiksi X:ssä (entinen Twitter).
– Media on läksyttänyt minua ja perussuomalaisia siitä, että sananvapaus ei ole rajoittamaton, vaan siihen kuuluu sananvastuu. On aika mielenkiintoista, miten nyt median kelkka on kääntynyt 180 astetta, ja nyt yhtäkkiä ollaankin sitä mieltä, että nimenomaan pitää saada loukata, Halla-aho vastaa.

