Yhdysvalloissa Minnesotassa on ammuttu kahta demokraattien edustajaa. Viranomaisten mukaan ampumisesta epäillyn henkilöllisyys on tiedossa.
Minnesotan kuvernööri Tim Walz kertoo, että toinen ammutuista poliitikoista on menehtynyt. Myös hänen puolisonsa on menehtynyt ampumisessa.
Toisen ammutun demokraattipoliitikon toivotaan selviävän hengissä. Aiheesta uutisoi uutistoimisto Reuters.
Walzin mukaan ampumiset vaikuttavat poliittisesti motivoituneilta.
BBC:n mukaan ampumisessa menehtynyt poliitikko on Melissa Hortman. Myös Hortmanin puoliso Mark menehtyi ampumisessa.

Toinen ammuttu edustaja on John Hoffman. Hoffmanin ja hänen vaimonsa kerrotaan joutuneen leikkaukseen ampumisen jälkeen.
Walzin mukaan Hoffmania ja hänen vaimoaan Yvetteä oli ammuttu useita kertoja.
– Tämä teko oli kohdistettua poliittista väkivaltaa, Walz toteaa.
Walzin mukaan osavaltio on menettänyt Hortmanin kuoleman myötä suuren johtajan ja hän itse on menettänyt hyvän ystävän.

