Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on määrännyt maan asevoimia tekemään Gazaan heti voimakkaita iskuja.
Äärijärjestö Hamasin alainen Gazan väestönsuojeluvirasto sanoo, että Israel on tehnyt ainakin kolme ilmaiskua Gazaan. Israelin mukaan Hamas on hyökännyt Israelin joukkoja vastaan Gazassa.
Hamas on kiistänyt iskeneenä Israelin joukkoja vastaan Gazan eteläosissa sijaitsevassa Rafahissa, minkä vuoksi Israel aloitti iskut.
Israelilaiset mediat kertoivat aiemmin tänään, että Israelin joukot olivat käyneet laukaustenvaihtoa Hamasin taistelijoiden kanssa Rafahin kaupungissa.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu määräsi aikaisemmin maan asevoimat tekemään Gazaan heti voimakkaita iskuja.
Asiasta kertova pääministerin kanslia syytti aiemmin äärijärjestö Hamasia aseleposopimuksen rikkomisesta panttivankien ruumiiden palauttamisessa.
Kanslian mukaan Netanjahu teki päätöksen uusista iskuista konsultoituaan turvallisuusviranomaisia.
Hamas: Ruumiin luovutus peruttu
Hamasin maanantaina luovuttamat ruumiin jäännökset olivat osa jo aiemmin takaisin saatua ruumista. Netanjahun kanslian mukaan kyseessä on selvä sopimuksen rikkominen.
Aseleposopimuksen mukaan Hamasin tulee jo aiemmin vapautettujen elävien panttivankien lisäksi luovuttaa Israelille 28 ruumista. Hamas on tähän mennessä luovuttanut yhteensä 15 ruumista.
Hamas on sanonut olevansa sitoutunut aseleposopimukseen ja yrittävänsä palauttaa jäljellä olevat ruumiit. Järjestö ilmoitti kuitenkin, että tiistai-illaksi suunniteltua panttivangin ruumiin luovutusta lykätään Israelin aseleporikkomusten takia.
Hamas ilmoitti aiemmin tiistaina, että hiljattain löydetty israelilaisen panttivangin ruumis oli määrä luovuttaa Israelille kahdeksalta illalla Suomen aikaa.
Hamasin aseellinen siipi ilmoitti lykkäyksestä pian sen jälkeen, kun Israelin pääministeri Netanjahun kerrottiin määränneen maan asevoimat tekemään Gazaan voimakkaita iskuja.