Poliisi epäilee kahta 16-vuotiasta taposta Helsingissä.
Uhri löydettiin yksityisasunnosta Myllypurossa Itä-Helsingissä.
Helsingin poliisi tutkii epäiltyä tappoa, jonka uhri on 19-vuotias nainen.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi lauantaina 15. huhtikuuta kaksi ihmistä todennäköisin syin taposta epäiltyinä. Epäillyt ovat 16-vuotias poika ja 16-vuotias tyttö, poliisi kertoo tiedotteessa.
7:55Poliisi selvitti alaikäisten väkivaltarikollisuuden taustoja.
Kuolema selvisi maaliskuussa, vangitsemiset viime viikolla
Uhri löydettiin yksityisasunnosta Myllypurossa. Poliisi epäilee, että henkirikos on tapahtunut torstaina 23. maaliskuuta.
– Tapauksen selvittäminen alkoi tavallisena kuolemansyyn selvittämisenä. Siinä ilmeni seikkoja, joiden perusteella uhrin epäillään kuolleen ulkoisen väkivallan seurauksena. Poliisi selvittää edelleen motiivia ja tarkkaa tapahtumien kulkua, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm tiedotteessa.
Lue myös: Tutkijatohtori: Nuorisoväkivalta jopa vähentynyt Suomessa – Ruotsin tiestä ei ainakaan vielä huolta
Poliisi: Osapuolet tiesivät toisensa
Lindholm kertoo MTV Uutisille, että sen käsityksen mukaan uhri ja epäillyt ovat tunteneet tai tienneet toisensa jollakin tasolla.
– Eivät ole ainakaan olleet täysin tuntemattomia, hän muotoilee.
Poliisi sai rikostutkinnan aikana selvitettyä, keitä asunnossa oli kuolinhetkenä ollut.
– Tämän tiedon mukaan voidaan epäillä, että nämä kaksi liittyisivät tähän asiaan.

