Hallituksen kaavailema kaivosveron kiristäminen veisi maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaisen mukaan pohjan Kainuun kestävältä talouskasvulta tulevaisuudessa.
Hallitus on Helsingin Sanomien mukaan päässyt sopuun kaivosveron kiristämisestä.
Kaivosveron kiristämisen lisäksi kaivoskunnat tulisivat jatkossa saamaan kaivosten verotuotosta 30 prosenttia ja valtio 70 prosenttia. Nykyisen jaon mukaisesti kaivosten sijaintikunnat saavat 60 prosenttia ja valtio 40 prosenttia kaivosmineraaliveron tuotosta.
Kainuun liitto on vastustanut jyrkästi jakoon puuttumista ja etenkin sen muuttamista valtion hyväksi.
Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen toteaa MTV Uutisten haastattelussa, että entinen jako-osuus on ollut oikeudenmukainen jako, kun ajatellaan sitä, missä kyseiset mineraalit paikallisesti sijaitsevat.
Pirkkalainen kommentoi, että kaivosmineraaliveron muutos tarkoittaisi samalla verotuottotavoitteen rajua nostoa.
–Tämä vero nelinkertaistettaisiin. Se vaikuttaisi varmasti toteutuessaan Kainuun aluetalouteen.
Lue myös: Miki Kuusi maksoi enemmän veroja kuin kaivokset kaivosveroa – "Näin tärkeitä hyvätuloiset yhteiskunnallemme ovat"
Pirkkalainen toteaa Kainuun olevan kaivosmaakunta ja myös vahvan talouskasvun maakunta.
– Kyllä tämä vie meiltä pohjan jatkaa kestävää talouskasvua myös tulevaisuudessa.
Sotkamossa sijaitseva Terrafamen kaivos työllistää noin 800 ihmistä. Pirkkalainen kertoo, että alihankintaketjujen kanssa työllisyysvaikutus on vielä suurempi. Kaivosalueella on yli 2 000 henkilöä päivittäin töissä.
