Kriitikoiden mukaan Lappiin kaivosta suunnitteleva yhtiö ei kerro avoimesti uraanin määrästä alueella.
Kaivosyhtiö Mawson suunnittelee Rovaniemen ja Ylitornion rajaseudulle Rajapalojen Natura-alueelle kulta- ja kobolttikaivosta. Kaivoksien mahdollisia säteilyvaikutuksia tutkiva STUK sanoo, ettei sillä ole syytä epäillä yhtiön tietoja uraanin määrästä.
Kanadalaisen kaivosyhtiön tytäryhtiö Mawson on tutkinut kulta-kobolttiesiintymää Ylitorniolla ja Rovaniemellä noin kymmenen vuotta. Kaivoshankkeessa on käynnissä selvitys ympäristövaikutuksista eli YVA-selvitys, jota ELY-keskus valvoo. YVA-selvitys vie yleensä muutaman vuoden, minkä jälkeen kaivokselle voidaan alkaa hankkia lupia viranomaisilta.
Lue myös: Lapin mineraalit houkuttavat kaivosjättejä – "Esiintymät ovat siellä, mihin luonto on ne asettanut"
Kriitikot: Yhtiö salailee ja johtaa harhaan
Kaivoshankkeeseen kriittisesti suhtautuvat tahot ovat esittäneet huolensa ympäristövaikutuksista muun muassa aiheesta järjestetyissä kuulemistilaisuuksissa viime syksynä.
Kaivoskriitikko Niina Helistö on osallistunut syksyn 2024 aikana aiheesta järjestettyihin kuulemisiin, sekä ollut myös mukana järjestämässä Rovaniemellä tilaisuutta, jossa kriittistä puolta on esitetty laajemmin. Helistön mukaan Mawson salaa suunnitelmissaan uraanin todellisen määrän. Häntä huolettaa myös se mahdollisuus, että uraania päätyy mahdollisessa kaivostoiminnassa luontoon.
– Uraanin määrää salataan. Huoleni on, että uraania päätyisi kaivostoiminnassa jätekivikasoihin, ja sieltä se tulee valumaan pinta- ja pohjavesiin. On olemassa teknologioita, joilla voisi minimoida kaivoksen päästöt. Kaivosyhtiöt eivät halua käyttää niitä, koska ne maksavat niin paljon, Helistö sanoo.
Ympäristönsuojelija ja biokemisti Jari Natunen on myös yksi hanketta kritisoivista. Hänen mukaansa kaivosyhtiö Mawson ei ole kertonut viimeksi jätetyssä YVA-ohjelmassaan kaikkein suurimmista tiedossaan olevista uraanipitoisuuksista.


