KAJ-yhtyeen jäsenten elämät ovat muuttuneet monin tavoin viisuvuoden aikana.
On kulunut puoli vuotta siitä, kun suomalainen KAJ-yhtye edusti Ruotsia Euroviisuissa kappaleellaan Bara bada bastu. Viisujen vaikutus näkyy kolmikon elämässä ja töissä vahvasti. MTV Uutiset tapasi yhtyeen Kummien JouluMielelle-konsertin pressitilaisuudessa joulukuun alussa.
– Musiikkimme tavoittaa entistä laajemmin ja monet eri maissa asuvat ovat myös löytäneet meidät. Olemme lyöneet läpi niin Ruotsissa kuin Suomessa. Tämä on uskomaton juttu, jota emme olisi koskaan uskoneet tapahtuvaksi kun haimme mukaan Melodifestivaleniin, Axel Åhman mietti.
Itse Sveitsin Baselissa järjestettyjen Euroviisujen kisapäivät olivat kiireisiä ja stressintäyteisiä. Åhmanin mukaan yhtye ei ehtinyt tutustua paremmin kovinkaan moniin kisakumppaneihinsa.
Åhman sekä Kevin Holmström kuitenkin kertoivat kumpikin toivovansa, että jossain vaiheessa KAJ päätyisi vielä jakamaan keikkalavan jonkun toisen euroviisuartistin kanssa, tai muuten tekemään yhteistyötä.
Jakob Norrgård puolestaan kertoi Norjaa edustaneen Kyle Alessandron vierailleen tovi sitten Helsingissä, mutta muusikot eivät kuitenkaan ehtineet tavata toisiaan.
– Kumppanini kuitenkin tapasi hänet, he törmäsivät toisiinsa. Hän välitti terveiset, joten tavallaan tapasin hänet epäsuorasti, Norrgård kertoi.
Kuluneen puolen vuoden ajalta KAJ:n jäsenille on erityisen vahvasti jäänyt mieleen muun muassa heidän kotipaikkakunnallaan Vöyrillä järjestetyt juhlat sen jälkeen, kun he voittivat Melodifestivalenin.
– Oli kauhean huono sää, kaikki oli tosi nopeasti järjestetty, mutta kaikki olivat niin iloisia ja tunne oli lämmin. Se on hieno muisto, Åhman kertasi.

