Tulli on paljastanut kaksi romanialaista huumaavia lääkkeitä Suomeen salakuljettanutta liigaa. Yhteensä näiltä takavarikoitiin peräti 325 000 Ksalol- ja Rivotril huumelääketablettia.
Ensimmäinen takavarikko tehtiin tammikuun lopussa Helsingin Länsisatamassa. Romanialainen ajoneuvoyhdistelmä ohjattiin läpivalaisuun, jossa paljastui poikkeamia. Kun rekka tarkastettiin, huumelääkkeitä löytyi ajoneuvon ohjaamon rakenteista sekä kuormatilasta laillisen kuorman seasta.
Kuljettaja kertoi kuulustelussa, että pillerit oli lastattu autoon Unkarissa.

Seurantaa Turusta
Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella Tulli tarkkaili maaliskuun lopussa Ruotsista Turkuun saapunutta rekkaa. Tämäkin oli romanialainen. Rekka ajoi laivasta iltaseitsemän aikaan ja tankkasi Turussa.
– Tarkkailu toi meidät Helsingin Tattarisuolle, jossa rekkaa oltiin vastassa, tulliylitarkastaja Janne Kallio kertoo.
Teollisuusalueen laitamilla Akkutiellä odotti valkoinen Passat-henkilöauto, jossa oli useita henkilöitä. Sieltä annettiin rekan kuljettajalle isoja, ruutukuvioisia kestokasseja.
– Passat lähti mutta palasi tunnin sisään paikalle, Kallio kertoo.
Tullin tarkkailija näki, kuinka henkilöautoon siirrettiin kaksi isoa kassillista tavaraa. Auto lähti liikkeelle, mutta pysähtyi pian Akkutien ja Autotallintien T-risteyksen jälkeen.




