Kalajoen hiekkasärkillä hukkui perjantaina kaksi alaikäistä poikaa. Kolmas löydettiin hukkuneena myöhään lauantai-iltana.
Pallon kanssa vedessä pelanneet pojat olivat viranomaistietojen mukaan ajautuneet Kalajoella perjantai-iltana noin sadan metrin päähän rannasta. Yksi heistä oli ehtinyt huutaa apua.
Iltalehden haastatteleman silminnäkijän mukaan avunhuudot olisivat olleet englanniksi.
Rikoskomisario Jani Sormunen Oulun poliisilaitokselta ei kommentoi MTV:lle, olivatko pojat suomalaisia vai ulkomaalaisia.
– Meillä on tietoisuus henkilöistä, mutta emme lähde vielä avaamaan sen enempää, ketä olemme löytäneet ja kuka on vielä kateissa. Meidän pitää vielä varmistaa löytyneiden ja kateissa olevan henkilöllisyys, Sormunen sanoo.
Lue myös: Kaksi nuorta hukkui Kalajoella
Sormusen mukaan omaisille on mennyt tieto tapahtuneesta. Nuoret eivät olleet paikkakuntalaisia.
Sormunen kertoi MTV Uutisille lauantaiaamuna ennen kello kymmentä, että kadonneen kolmannen pojan etsinnät jatkuvat mahdollisimman pian.




