Tappara meni illan SM-liigakierroksella KalPan vieraana johtoon todellisella salamamaalilla, ja murskasi kuopiolaiset lopulta kammottavilla lukemilla.
Lue myös: Tähtipelaaja jättää Kärpät: "Avautui uusi mahdollisuus"
Lue myös: Lukolta merkittävä sopimusuutinen
Joona Saarelainen kauhoi ottelun ensimmäisen aloituksen kuopiolaisille, mutta tämän jälkeen keltapaidoilta meni kaikki pieleen.
Tappara painoi hanakasti päälle, ja KalPa menetti omassa kenttäpäädyssään kiekon kolmesti ensimmäisten 20 sekunnin aikana. Kasper Simontaival laukoi Tapparan johtoon ottelun ensimmäisellä laukauksella 21 sekunnin kohdalla.
Tapparan junioripolun läpi käynyt Simontaival, 24, pelasi KalPassa neljä kautta vuosina 2021–2025 ennen kuin palasi täksi kaudeksi Tampereelle.
– Maali maistuu aina. Hieno pinchi meidän pakilta, ja sain vähän ilmaisen siinä. Tein vähän väärän valinnan alkuun, mutta kävi tuuri tällä kertaa, Simontaival kertasi Siim Liivikin haastattelussa kauden 15:ttä osumaansa heti sen jälkeen.
Tappara johti ottelua avauserän jälkeen 4–0, ja toisen erän jälkeen lukemat ovat vieraille peräti 9–1. Loppulukemiksi kirjattiin Tapparan 10–1-voitto.
Kyseessä oli Tapparan suurinumeroisin voitto KalPasta sitten kauden 1988–1989. Tuolloin Tappara voitti KalPan kotonaan 13–3 ja 12–3.
Kristian Tanus teki tehot 1+3, ja hän on yltänyt pisteille nyt 18 ottelussa peräjälkeen. Pisteputki alkoi vuoden ensimmäisestä ottelusta 3. tammikuuta, ja pelkästään sen ajalta Tanuksella on koossa 31 (14+17) tehopistettä.
