Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispuoliseksi varapresidentiksi nousevan Kamala Harrisin kuvat muotilehti Voguen kannessa herättävät hämmennystä.
Muotilehti Voguen helmikuun numeron kannessa poseeraa tammikuussa ensimmäisenä naisena Yhdysvaltain varapresidentiksi pian nouseva Kamala Harris.
Tulevan numeron kansi paljastettiin viikonloppuna sosiaalisessa mediassa ja siitä nousi välittömästi valtaisa kritiikkiryöppy. Muun muassa Daily Mail kertoo Voguen saaneen syytöksiä siitä, että tummaihoisen Harrisin ihoa olisi muokattu vaaleammaksi.
– Kamala Harrisin iho näyttää niin vaalealta kuin tummaihoisen naisen iho voi olla, ja silti Vogue sössi valotuksen hänen kuvissaan, eräs hämmästeli The Guardianin mukaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös tästä.
Kritiikkiä kirvoitti myös se, että Harris oli puettu kanteen melko vaatimattomasti tummaan housupukuun ja valkoiseen paitaan. Jalassa tällä on Conversen tennarit. Twitterissä moni katsoi asun olevan liian vaatimaton arvostetun muotilehden kansikuvaksi. Lisäksi kuvan on kritisoitu näyttävän koevedokselta.
– Kuva itsessään ei ole kamala kuva. Se vain jää kauas Voguen standardeista. Vähän kuin läksyt, joiden tekeminen on jätetty viimeiseen aamuun, eräs arvio kuului.

