Perjantaina Milano-Cortinan olympialaisissa pahannäköisessä tilanteessa loukkaantunut puolalainen kaukalopikaluistelija Kamila Sellier voi olosuhteisiin nähden hyvin.
Sellier kaatui perjantaina 1500 metrin finaaliluistelussa ja sai yhdysvaltalaisen Kristen Santos-Griswoldin luistimen terästä kasvoihinsa.
Osuma näytti tulevan erittäin lähelle silmää, mikä sai monet yleisön pelkäämään pahinta tilanteessa. Järjestäjät peittivät hoitotoimien ajaksi katsojilta näköyhteyden paikalle valkoisella lakanalla.
Lauantaina Sellierillä oli hyvää kerrottavaa tilanteestaan Instagram-julkaisussaan.
– Tiedän, että jonain päivänä katson tätä kuvaa ja muistan, että olen vahvempi kuin koskaan kuvittelinkaan, Sellier kirjoitti.
– Kiitos kaikille teidän tukea osoittavista sanoistanne. Halusin vain kertoa, että voin aika hyvin.
Sellier ei kuitenkaan näyttänyt sairaalakuvassa kasvojensa vahingoittunutta puolta. Puolan olympiajoukkueen johtaja Konrad Niedzwiedzki kertoi medialle, että luistelija on leikattu sairaalassa.
Sellierin poskipäähän tullut haava tikattiin pian onnettomuuden jälkeen, mutta magneettikuvissa havaittiin poskiluussa murtuma, joka piti korjata leikkauksella. Silmän tilannetta arvioidaan vielä tarkemmin, mutta tästäkin joukkueenjohtajalla oli positiivista kerrottavaa.
– Toivon, että tutkimukset eivät paljasta mitään hälyttävää, ja että seuraavat uutiset ovat positiivisia. Uskon, että hän palaa täysissä voimissa, Niedzwiedzki kertoi Polsat Sportin mukaan.

