Sosiaalisessa mediassa hämmästellään vaatimuksia, joita tulevan kämppäkaverin oletetaan noudattavan.
Twitter-käyttäjä @rzdazn jakoi sosiaalisessa mediassa listan vaatimuksista, jotka hänen ystävänsä oli saanut tiedusteltuaan mahdollista asuntoa kämppäkavereita etsivän sivuston välityksellä. Vaatimukset ovat herättäneet Twitter-käyttäjissä runsaasti ihmetystä.
Vuokralainen, joka kyseisessä asunnossa parhaillaan asuu, oli kertonut, että hänellä oli ollut aiemmin tänä vuonna pari huonoa kämppäkaveria, eikä hän halunnut enää tuhlata aikaa. Niinpä hän lähetti jo etukäteen 12 kohdan listan, joka mahdollisen kämppiksen tulisi toteuttaa päästäkseen asumaan kyseiseen kotiin. Näin asukkaaksi halajava saisi käsityksen siitä, mitä häneltä odotetaan.
"En halua kuulla ääniä huoneestasi"
Vaatimuksiin kuuluu listauksen mukaan muun muassa se, että kotona ei saisi olla "normaalien" työtuntien aikaan 9–17, sillä vuokralainen itse työskentelee kotoa käsin viisi päivää viikossa.
– Tarvitsen asunnon itselleni, hän perustelee.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Metelistä asukas ei myöskään piittaa. Hän kertoo itse lukevansa tai katsovansa jotakin iltaisin ja toisen kämppiksen pitää tuolloin opiskella.
– Niinpä en halua kuulla huoneestasi ääniä koko ajan.
Asunnossa ei siis saa puhua "jatkuvasti " puhelimessa tai kuunnella tunteja podcasteja tai musiikkia tai katsella elokuvia ilman kuulokkeita. Jopa nauramiseen on oma ohjeistuksensa.
– Jos naurat todella lujaa iltayhdentoista jälkeen tai nukut radio auki – sama asia. Lähtökohtaisesti haluaisin sinun käyttävän maalaisjärkeä.
Edes vessassa ei saa käydä oman hädän mukaan.
– Jos sinun täytyy ravata vessassa 15 kertaa päivässä tai 15 minuutin välein, älä muuta tänne.

