Uudenvuoden rakettihuvittelut ovat aiheuttaneet useita silmävammoja ihmisille, mutta vahinkoa aiheutui myös useille luonnonvaraisille eläimille.
Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoisille uusivuosi on kiireistä aikaa ja kaikkea muuta kuin ilottelua.
– Taas on tullut enemmän puheluita näiden kahden vuorokauden aikana kuin mitä tavallisesti joulu-tammikuussa tulee.
– Ihmiset soittavat aivotärähdyksen saaneista linnuista ja nilkuttavista peuroista, puheenjohtaja Nella Muurinen kertoo MTV Uutisille.
Kuten useat koirat, myös luonnonvaraiset eläimet säikkyvät ilotulitusrakettien kovaa ääntä ja välähtelyjä.
– Linnut lähtevät karkuun ja törmäävät esimerkiksi puihin saaden aivotärähdyksen ja muita törmäysvammoja.
Muurisen mukaan heikossa kunnossa olevan linnun löytänyt ihminen harvoin itse todistaa sen törmäämistä puuhun tai rakennuksiin.
Kuitenkin aivotärähdyksestä kärsiviä lintuja tuodaan vapaaehtoisille hoitoon reilusti enemmän juuri uudenvuoden aikana kuin muulloin.
– Kyllä se on merkki siitä, että raketit säikäyttävät eläimiä ja johtavat vammoihin, Muurinen painottaa.
Lue myös: Minna ja Miikka pakenevat Remin kanssa ilotulituksia maan alle – eläinlääkäri: Näin lemmikkien pelko-oireita voi lievittää
Kanadanhanhen elämä päättyi
Useimmiten rakettien uhreiksi joutuvat isommat linnut tai ainakin ne tulevat helpommin ihmisten huomaamiksi.
– Eilen illalla esimerkiksi Töölösta tuli yksi kanadanhanhi vapaaehtoiselle hoitoon. Nokasta ja suusta oli vuotanut verta. Valitettavasti hanhi kuoli illan aikana.


