Työterveyslaitos selvittää parhaillaan, ovatko Suomen kasvomaskisuositukset ajan tasalla. Valtioneuvosto saattaa tehdä uudet maskilinjaukset jo ensi viikolla. Ainakaan järeitä FFP2-maskeja ei riittäisi kaikelle kansalle.
Maskisuositukset saattavat tiukentua Suomessa koronamuunnosten levitessä. Mahdollista on, että tavallisimpia kangasmaskeja ei enää suositeltaisi käytettäväksi niiden heikon suojaustehon vuoksi.
Työterveyslaitos tekee juuri nyt viranomaispyynnöstä selvitystä siitä, ovatko maskisuositukset maassamme riittävät.
– Uuden helpommin tarttuvan virusmuunnoksen vuoksi suosituksia voidaan joutua kiristämään, ennakoi Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Erja Mäkelä MTV Uutiset Liven haastattelussa.
Uusi suositus voimaan jo ensi viikolla?
Mäkelä ei kuitenkaan suostu kertomaan, mihin lopputulokseen Työterveyslaitos on päätymässä maskinäkemyksissään. Laitos tekee selvityksen tämän viikon aikana, jonka jälkeen muistio luovutetaan valtioneuvostolle. Valtioneuvosto tehnee ripeimmillään uuden linjauksen kansalaisten kasvomaskeista ensi viikon loppupuolella.
Saksa on ollut maskisuosituksissaan ja rajoituksissaan Suomea edellä. Mäkelän mukaan Suomi ei kuitenkaan ole suositusten tarkastelussa mitenkään jälkijunassa liikenteessä.
– Saksassa koronatartuntojen määrät ovat niin suuria. Suomessa ehditään tekemään päätökset nyt, uskoo Mäkelä.
Lue myös: Matkustusrajoitukset iskevät Ruotsissa yhteen suomalaisryhmään – kirjeenvaihtaja ihmeissään, miksi maan tartuntamäärien puolittumisesta on vaiettu
Tehokas FFP2-maski on hankala parrakkaalle
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on jo kertonut siirtyneensä kangasmaskista kirurgiseen maskiin. Myöskään Työterveyslaitoksen Erja Mäkelä ei kangasmaskia henkilökohtaisesti käytä, vaan useimmiten kasvoilla on kirurginen maski.
