Matilda Wirtavuori edustaa Suomea Miss Universum -kilpailuissa marraskuussa.
Tamperelainen Matilda Wirtavuori, 24, kruunattiin Miss Suomeksi lauantaina 14. syyskuuta. Wirtavuori kuvailee olleensa rauhallinen koko finaalin ajan, eikä häntä jännittänyt.
– Kruunaushetki oli vähän sumuinen ja oli vaikea hahmottaa, että tässä se nyt on ja kruunu tulee päähäni. Ja nyt se on Miss Suomen kruunu, Wirtavuori kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
– Kyyneleet lavalla kertoivat sen, että se oli unelmien täyttymys.
Lue myös: Tuoreen Miss Suomen yöunet jäivät vähäisiksi: "Some oli vähän räjähtänyt"
Wirtavuori valmistautui Miss Suomi -finaaliin vuosia, sillä tähtäimessä oli vain voitto. Monet kiinnittivät huomionsa Wirtavuoren missikävelyyn jo vuonna 2021, kun hänet kruunattiin Miss Tampereeksi. Voiton jälkeen hän alkoi työskennellä missimaailman kulisseissa ja pitää koulutuksia missikisoihin tähtääville.
– Olen tosi analyyttinen ja järjestelmällinen ihminen, niin aloin jalan asennosta asti analysoida, että mitä voisi tehdä paremmin ja pään asennot sekä katseet. Olen katsonut itse paljon videoita kansainvälisiltä lavoilta ja pyrkinyt siirtämään sitä omaan tekemiseen.
– Myöhemmin olen tehnyt brändäykseen ja puheeseen liittyviä koulutuksia. Olen päässyt treenauttamaan myös muutamaan kansainvälisiin kisoihin mennyttä. Se on yksi intohimoni, mitä haluan myös jatkossa tehdä.
Wirtavuori koki olleensa itse valmis kisaamaan Miss Suomen kruunusta vasta tänä vuonna.
– Minulle se on ollut niin selkeä, että kun menen kilpailuun, voitan sen. Minä menen Universumeihin ja haen sieltä sijoituksen. Minulla on siellä asti odotukset, joten olen halunnut olla täysin valmis. Sain keväällä koulun pakettiin ja valmistuin kauppatieteiden maisteriksi, niin ei ole mitään velvollisuuksia.

