Mikko Silvennoinen putosi TTK:sta kolmantena 28. syyskuuta. Hän on seurannut ohjelmaa ja kertoo järkyttyneensä erityisesti yhden kanssakilpailijan putoamisesta.
TTK-kilpailijana tällä kaudella nähty Mikko Silvennoinen saapui 26. lokakuuta seuramaan ohjelman suoraa Roosa nauha -lähetystä.
Silvennoinen kertoi MTV Uutisille, että on nauttinut ohjelman seuraamisesta sen sijaan, että joutuisi joka sunnuntai jännittämään itse TTK-parketilla. Yksi asia kuitenkin järkytti häntä kuluneella kaudella.
Lue lisää: Katja Ståhlin sijaiseksi astuminen jännittää Mikko Silvennoista – näin hän valmistautuu yllättävään pestiin
– Minä järkytyin Tinzen putoamisesta ihan hirveästi. Olin täysin eri mieltä yleisön ja tuomariston kanssa. Mutta tämä on viihdeohjelma ja aina ei omat suosikit pärjää. Se oli minulle sellainen kova paikka, Silvennoinen kertoi.
Twerkkaajana tunnettu Tia-Maria "Tinze" Sokka ja hänen tanssinopettajansa Valtteri Palin putosivat TTK:sta neljäntenä 5. lokakuuta.
Lue lisää: Jälleen yllätyspudotus TTK:ssa!
Silvennoinen kertoi samassa seuranneensa myös TTK:n parinvaihtoviikkoa saman ihmetyksen siivittämänä. Hänen mielestään yleisön päättämät "uudet" parit olivat tylsiä.

