Kiteeläinen Mya, 28, ei tunnista toisia ihmisiä kasvojen perusteella. Syntymästä asti hän on tunnistanut ihmisiä kasvonpiirteiden sijaan esimerkiksi hiustyylistä ja kävelytyylistä.
Mya on ollut useasti epämukavassa tilanteessa. Aluksi tuntemattomilta vaikuttavat henkilöt saattavat keskustella hänelle pitkän aikaa ennen kuin hän itse tajuaa kenestä on kyse.
Mya pysyttelee keskusteluissa kohteliaasti mukana, mutta samalla miettii, kenen kanssa keskustelee. Hän muistaa eräänkin kerran, kuinka joutui noloon tilanteeseen kannustaessaan ystäväänsä urheilukilpailuissa.
– Joku tyyppi tuli puhumaan minulle tuttavallisesti. Vastasin hänelle, sillä ajattelin meidän tuntevan jostakin. Jossain vaiheessa minun oli pakko kysyä, että kuka hän on.
Selvisi, että kyseessä oli Myan ystävän puoliso, jonka hän oli tavannut monta kertaa aiemminkin.
– Epäilen, että vastapuoli loukkaantui siitä, että en tunnistanut häntä.
Lue myös: Sikainfluenssarokotteesta sairastunut Hanna, 24, hakee yhä kunnon korvauksia: "Tämä yhteiskunta on antanut ymmärtää, että olisi parempi, että katoaisin ja pysyisin hiljaa kotona"
Käsi ojossa tuttuja vastaan
Mya kertoo, että hän on useita kertoja esittäytynyt tutulle henkilölle, koska ei ole muistanut, kuka on kyseessä.
– Olen mennyt käsi ojossa ihmisen luokse ja sanonut, että hauska tutustua. Siihen puolisoni on todennut päälle, että olet tavannut henkilön jo ainakin kahdeksan kertaa.
Mikäli tämä tuntuu kiusalliselta vastapuolesta, niin Mya kertoo sen olevan kiusallista myös hänelle itselleen.
– Pelkään, että loukkaan ihmisiä sillä, etten tunne heitä. Jos joku moikkaa mua, niin pyrin moikkaamaan heti takaisin.

